Kevään 2019 FinnSpring kisoihin on suunnitteilla “käänteinen paikoitusmaksu”: käänteinen matkustajien lukumäärään nähden. Ratkaisua tai sen yksityiskohtia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta pöydällä on ollut mm. malli, jossa yksin matkustaja maksaa 10 € per päivä, 2-3 henkilöä mukanaan kuljettava auto maksaa 7.5 € ja jos autossa on neljä tai enemmän, paikoitus on täysin ilmainen.

Kuulostaa ehkä äkkiseltään oudolta, mutta ratkaisuun liittyy merkittäviä ympäristöseikkoja ja mahdollisesti myös helpotusta tuleviin kilpailujärjestelyihin.

Silja-Rasteilla 2017 oli reilut 2000 juoksijaa kilpa- ja kuntosarjoissa, jotka saapuivat paikalle 900:lla henkilöautolla. Vaikka paikanpäällä oli myös tuntuvasti yleisöä, voi tehdä valistuneen arvauksen, että jopa yli puolet saapui paikalle yksin omalla autollaan. Sen lisäksi, että autoilu on monelle suunnistajalle suurin kuluerä ja ympäristörasite, kaikki isojen kilpailujen järjestelyissä olleet tietävät minkälaisia haasteita ja rajoitteita valtava määrä autoja aiheuttaa talkoolaisten määrään ja kilpailukeskusten sijaintiin. Nelihenkiseen perheeseen tai muuhun ryhmään verrattuna, yksin saapuvien vaikutus ympäristölle, kilpailujärjestelyille ja Suomen kauppataseelle on lähes nelinkertainen.

Suunnistuskilpailuissa pysäköintimaksu ei ole tainnut koskaan olla erityinen tuloksentekoväline. Sama maksuhan voitaisiin sisällyttää suoraan osanottomaksuihin, helpottaen sekä järjestelyjä että kisavieraan toimintaa. Pysäköintimaksun tarkoitus on aiemminkin ollut pyrkiä kuittaamaan pysäköinnista aiheutuvia lisäkuluja ja vaikuttamaan paikalle saapuvien autojen määrään. Samaan pyrimme kuin aiemminkin, mutta toivottavasti ohjausvaikutus on meidän kaikkien edun vuoksi parempi.

Kuulostaako a. kierolta b. rahastukselta vai c. ympäristöteolta?

~~ Ota kantaa! Laita kommenttisi avoimeen palautekanavaan tai ota kantaa somessa.~~ Tulokset nyt julki seuraavassa blogipostissa.

Matti Tahvonen, kilpailunjohtaja