Niinhän siinä sitten kävi, kuten ajattelinkin, että keskustelua aihe herättää. Se oli toki tarkoituskin. Suurin osa sosiaalisen median ja kyselyn palautteesta oli kannustavia, vaikka oppositiossa olevien olettaisin enemmän herkemmin lähteneen barrikadeille.

Puolesta…

Mallin hyvät puolet tulikin jo edellisessä kirjoituksessani käytyä läpi. Ja useimmat ne myös siis allekirjoittivat. Lähes 70% kyselyyn vastanneista (yht. 66kpl) piti ideaa hyvänä. Siinä jäi Niinistön murskalukematkin toiseksi.

Ideaa ehdoteltiin myös kuntorasteille, joille myös mennään turhan usein yksin ja joilla myös on ongelmia sovittaa kasvavat kuntosuunnistusmassat mielenkiintoisten maastojen läheisyyteen. Samoin ideaa ehdoteltiin muihin lajeihin ja jopa Ed Sheeranin keikoille. Ei muuta kuin idea kiertoon.

Myös hyviä jatkoideoita aiheeseen saatiin, kuten täydellä autolla saapuvien ohjaamista lähiparkkiin, kisabusseja julkisen liikenteen solmukohdista ja pyörällä saapuville tarjottavia kahvilippuja.

…ja vastaan

Epäilijöiden puolella argumentteina oli muun muassa se että kaikki maksaa liikaa, emme aja tarkoituksella yksin, yksinäisiä/syrjäytyneitä ei saa rangaista ja että autokohtainen pysäköintimaksu kohdistuu jo nyt suhteellisesti ottaen eniten yksin matkustaviin. Ympäristöseikkojen kieltäjät sen sijaan tuntuvat nykypäivänä olevan harvassa. Vastustajien argumentteja voivat innostuneet voivat lukea vaikka kyselyn vastauksista.

Vastustajia haluaisin muistuttaa siitä että pysäköintimaksuhan ei oikeasti ole kenenkään etu. Koska kilpailuissa käy pääosin vain osallistujia, helpointa sekä kisavieraille että järjestäjille olisi siirtää autoista rahastus suoraan osanottomaksuihin. Tarkoitus on aina ollut ylimääräisen pysäköinnin vähentäminen. Nyt sen vaikutusta pyritään vain tehostamaan. Toki se varmasti joskus voi hieman harmittaa, jos ei yksin kulkemiseen, edes osan matkasta, oikeasti ole järkevää vaihtoehtoa.

Samalla tietenkin osallistumme ympäristötalkoisiin ja parannamme laji-imagoamme entistä ympäristöystävällisemmäksi. Ja tarjoaahan käänteinen maksu hyvän syyn kaikille tarttua puhelimeen tai internetviestimiin ja sopia kimppakyydit vaikka vähän tuntemattomammankin seurakaverin tai ihan ventovieraan kanssa ja näin lisätä yhteishenkeä meidän kaikkien suunnistajien kesken.

FinnSpring 2019

FinnSpringissä mennään tänä vuonna mallilla, jossa yksin saapuva maksaa 12 €, kaksi matkustajaa kuljettava auto 6€ ja viestijoukkue (3 tai enemmän) pääseekin sitten jo kilpailemaan täysin ilman pysäköintikuluja. En usko että itse maksu saa muutoksia aikaan, sen verran paljon suurempia summia yksin ajavat sijoittavat polttoaineeseen ja autoilun sivukuluihin. Kuitenkin uskon ja toivon, että uudentyyppisen hinnoittelumallin antama muistutus ja siitä noussut keskustelu saa ihmisiä sopimaan enemmän kimppakyytejä kisoihin, sekä FinnSpringiin 2019, että muihin tuleviin suunnistuskarkeloihin. Säästämme kaikki rahaa, luontoa ja pystymme jatkossakin järjestämään suuria tapahtumia parhaissa mahdollisissa paikoissa.

Toivottavasti järjestelyllä vältetään myös ylimääräiset parkkipaikat sijainneissa, jotka vaativat kaikille epäkäytännöllisen ja järjestäjille kalliin bussikuljetuksen.

Samoin toivon, että FinnSpring 2019 tullaan muistamaan ennen kaikkea muista asioista kuin pysäköintimaksusta. Ensi viikosta alkaen sitten asiaa niistä tärkeimmistä eli kartoista ja radoista.

Tervetuloa!

Kilpailunjohtaja, Matti Tahvonen