Pari kuukautta sitten julkaisimme laajahkon julkisen keskustelun jälkeen kokeilun “käänteisestä pysäköintimaksusta”. Kuten parissa aikaisemmassa blogissa ja internetin keskusteluissa on todettu, ideaalitilanteessa parkkimaksuja ei kerättäisi ollenkaan, vaan kilpailun järjestelyistä tuleva “voitto” olisi kaikkien kannalta helpompaa kerätä vaikka osallistumismaksuissa, jotka suunnistuksessa ovat moniin muihin vastaaviin lajeihin verrattuna edelleen varsin alhaiset. Autojen määrän vähentämiseksi parkkimaksuja on ennenkin kisoissa kerätty. Nyt “parkkivero” on vain progressiivinen – käänteisesti matkustajamäärään verrattuna.
Tavoitteenamme ei siis ole kokeilulla kerätä enemmän rahaa. Emmekä ole onnistuneet jos yksikin suunnistaja päättää rahaa ja luontoa säästääkseen jäädä kotiin. Mielestäni kokeilumme on onnistunut vain, jos saamme selvästi vähemmän autoja (per kilpailija) FinnSpringin kilpailukeskukseen kuin keskimäärin suunnistuskilpailuissa. Siksi julkaisemmekin nyt kolme hyvää vinkkiä säästää silkkaa rahaa, sekä parkkimaksussa, että selkeästi enemmän autoilun muissa kuluissa!
1. Selvitä seurasi muut ilmoittautuneet IRMAsta
Useimmat meistä edustavat seuraa lähellä asuinpaikkaansa ja näin seurakaverit ovat niitä luontevimpia kimppakyytikavereita. IRMAn kautta näet kätevästi kaikki ilmoittautuneet, mutta voit myös listata vain oman seurasi ilmoittautuneet listan yläpäässä olevalla suodattimella. Sitä selailemalla voit tarttua puhelimeen tai lähettää sähköpostin niille, joiden arvelet kulkevan vajailla autoilla.
Huom! Jos huomaat jonkun seurakaverisi puuttuvan listalta, kannattaa tietenkin myös nykäistä häntä hihasta tämän viikon kuntorasteilla ja ehdottaa: “ilmoittauduhan kisoihin, pääset kyydissä!” Säästämillänne euroilla juotte kotimatkalla huoltoasemakahvit ja analysoitte onnistuneet reitinvalinnat!
2. Liittoudu pahimman kilpakumppanisi kanssa
Seurarajoihin on turha näissä asioissa lukkiutua. Etenkin vuosia kisoja kiertäneet tuntevat varmasti toisiaan myös muista seuroista. Samaa IRMAn ilmoittautuneiden joukkoa selailemella, ja samalla kisafiilikseen virittäytymällä, bongaat kilpakumppanisi tai muun suunnistajaystäväsi ilmoittautuneiden listalta. Eikä kaverisi tarvitse lähteä samalta kinkeripiiriltä, riittää että hänen tai sinun reittisi kohtaavat jossain ennen Sauvoa.
Sovi yhteiskyyti heti ja säästätte molemmat rahaa. Jos tuntuu että suunnistavia ystäviä on vielä liian vähän, juttele rohkeasti tämän vuoden FinnSpringissä pahimman kilpakumppanisi kanssa ja ehkä menette jo kesän Helsinki O-Gamesiin kimppakyydillä.
3. Tarjoa tai pyydä kyytiseuraa netin kautta
Facebookissa on suosittu “Suunnistus”-ryhmä. Samoin löytyy jopa erityisesti kisakyytien sopimiseen tarkoitettu ryhmä. Useimmilla seuroilla on jäsenten sähköpostilista.
Juuri tätä kisaa varten teimme erittäin matalan kynnyksen “ilmoitustaulun”. Jos tiedät että olet lähdössä tyhjällä autolla kisoihin, kerro siitä muille ja tarjoa kyyti sitä tarjoavalle. Etenkin autottomalle voit tehdä selvästi pientä säästöä isomman palveluksen. Ja tietenkin ilmoitustaulu toimii myös toisinpäin ja voit hakea kyytiä.
Kimppakyytien ilmoitustaulu
Mukavia ja turvallisia kimppakyytejä kaikille!
Matti Tahvonen, Kilpailunjohtaja